Toistuvia pettymyksiä rakkaudessa?

 

Törmäätkö jatkuvasti samanlaisiin kumppaneihin? Löydätkö itsesi yhä uudelleen samankaltaisista tilanteista parisuhteissa? Tai onko niin, ettet jostain syystä ole vielä saanut kokea sitä "elämäsi rakkautta" ja parisuhdetta, jossa on juuri ne elementit, mistä haaveilet?

Muutokseen ei valitettavasti riitä pelkkä tahtotila valita toisin. 

Meillä jokaisella on alitajunnassa ohjelmisto, joka pyörittää tuttua levyä lapsuudesta. Alitajunta ohjaa elämääsi joka päivä jopa 95%, mikä vaikuttaa kaikkeen myös rakkausrintamalla ja ihmissuhteissasi.

Siksi todelliseen muutokseen tarvitaan jotain syvempää. 

Suomen ainutlaatuisimmassa Rakkausvalmennuksessa murretaan juuri tämä kaava – jotta sinäkin saat oikeasti sen, mistä rakkaudessa haaveilet.

Rakkausvalmennus antaa pysyviä ja huikeita muutoksia:



"En todellakaan uskaltanut / osannut kuvitella sitä mitä tämä valmennus tulee minulle antamaan. Odotukseni ylittyivät tuhatkertaisesti ja todella löysin ihmisen elämääni. Osasin toivoa muutosta ajattelussa ja toiminnassa, mutta se kuinka totaalisesti ajatukseni itsestäni ja itsekunnioitukseni on muuttunut on todella järisyttävää."

 

Nainen, 41v.

"Olen todella sitä mieltä että tämä kannattaa valita. Oli vaikeaa hypätä tuntemattomaan ja panostaa ekaa kertaa elämässäni todella itseeni, se pelotti paljon mutta jo ensi metreillä tiesin, että tämä oli oikea päätös. Koko sydämestäni suosittelen tätä valmennusta kaikille❤️"

 

Marjo H.

"Rakkausvalmennus antoi mulle uuden elämän."

"Olen takertunut huonoihin vaihtoehtoihin, jotka eivät ole minun arvoisia – en enää. Nyt olen juuri minä, enkä edes halua kaikkia ihmisiä elämääni. "

 

Aino L.

"Valmennus oli jokaisen pennin arvoinen. On aivan eri asia saada täysi tuki valmentajalta kuin painiskella asioiden kanssa yksin. Valmentajalta saadut opit ja neuvot ovat kultaakin kalliimpia. Edes parhaimman ystävän kanssa käydyt keskustelut aiheen ympäriltä eivät korvaa niitä, koska ystävän keinot ovat yleensä rajalliset (inhimillisistä syistä toki).

Mian valmennustyyli on lempeä, mutta samalla johdonmukainen. Hän tukee ja antaa palautetta sopivassa suhteessa."

 

Kia E.

"Koen, että olen kasvanut ihmisenä hurjasti. Eniten ehkä yllätti se, että tajusin monen asian juontavan lapsuudestani asti. En ehkä ihan tiennyt, että mitä kaikkea voisi odottaa, mutta kyllä huikea matka nimenomaan itseeni tämä on ollut. Tämän hetken rauha ja tyyneys omassa itsessäni on yllättänyt.  Odotukset täyttyi täysin."

Nainen, 50+

"Enää en takerru huonoihin vaihtoehtoihin."

"Mia oli rempseä valmentaja. Mia herätteli mukavan napakasti monessakin kohtaa. Enkä varmasti olisi herännyt, jos ei Mia olisi näin toiminut. Mia perusteli asioita ja antoi vertauskuvia ja näkemyksiä asioihin. Mia osasi hyvin ”kaivaa” mun sanomisista ne ”taustat” et mistä johtuu mikäkin ja mihin suuntaan purjetta kääntää. Kiitos Mia ❤️"

 

Marjaana L.

"Valmennus oli ainutlaatuinen kokemus, joka jokaisen kannattaisi kokea! Matka auttoi purkamaan vanhaa uuden tieltä ja antoi rohkeutta, voimaa, tukea sekä antoisia ja tärkeitä keskusteluja. Uskoa ja luottamusta omiin unelmiin, rakkauteen ja mihin vaan! 

Sanoisin, että JOKAISEN ON TÄMÄ KOETTAVA."

Susanna L.

"Lähdin mukaan ns. takki auki. Oli niin vahva tunne että tälle valmennukselle sanon kyllä.

Ilman valmennusta tapailisin varmasti vielä samankaltaisia miehiä kuin aiemminkin. Ja omat tunteet menisi kierroksilla. Parasta on, että valmennuksen jälkeen tapasin kumppanini."

Janette V.

"Olen saanut valmennuksesta roimasti rohkeutta ja kannustusta edetä valitsemallani tiellä. Vuosia olen ajatellut avioeroa, mutta en tiedä olisinko koskaan päässyt konkreettisiin tekoihin ilman tätä valmennusta. Olen oppinut näkemään oman arvoni ja saanut selkeyden siitä, millaisen parisuhteen haluan.

Mia on tarmokas ja erittäin empaattinen. Hän perehtyi hyvin tilanteeseeni ja oli mennen tullen tukena❤️."

 

Päivi T.

"Tämä oli jokaisen pennin arvoinen."

Onko Rakkausvalmennus 
oikea sinulle?


Valmennusohjelma on suunniteltu sinulle, joka olet kokenut rakkauselämässä toistuvia pettymyksiä ja haasteita. 

Kun tilanteeseen tyytymisen sijaan olet valmis murtamaan kohdallasi toistuvan kaavan ja sitoutumaan valmennukseen, koet todellisen muutoksen rakkauselämässäsi.

Voit olla esimerkiksi:

  • Eronnut pitkästä avioliitosta tai parisuhteesta
  • Pidempään yksin ollut, rakkaudesta haaveileva sinkku
  • Aktiivisesti deittaileva sinkku 
  • Toistuvia pettymyksiä rakkaudessa kokenut (petetty tai kaltoinkohdeltu)
  • Haasteellisessa ihmissuhteessa omista rajoistaan jatkuvasti joustanut
  • Rohkeutta rakkauteen, itseesi ja ihmisten kohtaamiseen kaipaava 

Tästä Suomen ainutlaatuisimmassa Rakkausvalmennuksessa on kyse...

 



Valmennuksessa hyödynnämme täysin uniikkia, alitajuisten malliesi uudelleenmuovaamiseen perustuvaa 8 askeleen menetelmää, jolla saamme askel kerrallaan aikaan pysyvän muutoksen.

Tunnistamme ja tarkastelemme yhdessä niitä alitajuisia malleja sekä rajoittavia uskomuksia parisuhteista ja rakkaudesta, jotka ovat tiedostamatta ohjanneet valintojasi tähän päivään saakka. Selvitämme syyn siihen, miksi olet vetänyt puoleesti tietynlaisia kumppaneita ja miksi tietyt mallit sekä tilanteet elämässäsi toistuvat. Nykyisen tilanteesi ymmärtämisen kautta alamme kasaamaan tarvittavia palikoita muutokseen, jotta saat vihdoin kokea sellaisen parisuhteen, josta haaveilet.

Premium-palvelussani yhdistyvät tiivis henkilökohtainen mentorointi, samassa tilanteessa olevan ryhmän tuki sekä askel askeleelta rakennettu ainutlaatuinen ohjelma, jossa etenemme lempeästi sinun tahtiisi viikko viikolta. Valmennuksen tärkeiden etappien aikana huomaat hiljalleen rakentavasi sitä “uutta sinua”, joka pystyy jälleen luottamaan rakkauteen ja on valmis vastaanottamaan unelmiensa parisuhteen. Alitajunnan mallien työstämisen kautta alat myös vetämään puoleesi oikeanlaisia ihmisiä, jotka kohtelevat sinua eri tavalla kuin aiemmissa parisuhteissa. Matkaasi saat jakaa muiden ryhmässä olevien kanssa, jotka käyvät läpi samoja kokemuksia ja tunnetiloja.

Valmennuksen aikana siirryt turhautumisen, tyytymisen ja epävarmuuden tunnetiloista luottamaan itseesi samalla kun tiedostat vahvuutesi ja alat toimia unelmiesi parisuhdetta tukevilla tavoilla. Saat myös käyttöösi uusia työkaluja elämän karikoiden kohtaamiseen ja unelmien parisuhteen säilyttämiseen elinvoimaisena. 

Aiempien alitajuisten malliesi murtamisen kautta saat lopulta nauttia todellisesta rakkaudesta luottavaisin mielin ja elää juuri sitä elämää, josta olet haaveillut.

Tutustu valmentajaasi

Olen Mia, neljääkymmentä kirivä entinen “epäonninen” risujen kerääjä elämässä ja rakkaudessa.

Törmäsin yli 15 vuoden ajan jatkuvasti parisuhteissani samoihin ongelmiin (henkinen ja fyysinen väkivalta, narsismi, pettäminen, epärehellisyys ja kaltoinkohtelu). Ajauduin aina samankaltaisiin suhteisiin, enkä käsittänyt miksi menneisyyden kaava toisti itseään. “Huono-onnisuus” tuntui olevan rakkaudessa kuin ylleni langetettu pysyvä kirous.

Kun aloin syventymään tarkemmin mieleen ja aivojen toimintaan sekä manifestointiin, ymmärsin, että alitajunta ohjaa meistä jokaista päivittäin jopa 95%. Kartuttaessani oppeja aivojen neuroplastisuudesta vaihdoin vuosien kompastelun jälkeen rakkauselämässäni risut ruusuihin muovaamalla alitajuiset mallini uudelleen. Palautin luottamukseni rakkauteen, minkä myötä tapasin unelmieni kumppanin, joka on kaikkea sitä, mistä joskus vain haaveilin.

Tämä ainutlaatuinen premium-valmennus on syntynyt kokemuksesta, tiedosta, taidosta ja halusta auttaa entistä paremmin ja henkilökohtaisemmin nimenomaan rakkaudessa: 

Haluan, että sinäkin löydät luottamuksen itseesi ja rakkauteen, jotta voit kokea unelmiesi parisuhteen ja vaihtaa risut ruusuihin!  

"Suosittelen ehdottomasti lähtemään mukaan tälle matkalle! Itselleni valmennus on vaikuttanut muuhunkin kuin pelkästään parisuhdeasioihin: se on vaikuttanut omaan yritystoimintaan, asioiden hoitamiseen sekä asioiden edistymiseen."

 

Janette V.

"Valmennuksen ansiosta olen valmiimpi uuteen suhteeseen ja pystyn nyt katselemaan eri laseilla kuin aiemmin."

 

Virpi J.

"Mia saa olon tuntumaan turvalliselta kertoa myös hyvin henkilökohtaisista ja vaikeista asioista. Täyttä kultaa valmentajana ❤️"

 

Marjo H.

"Olen oppinut ymmärtämään itseäni paremmin ja sitä, että miksi käyttäydyn esim. parisuhteessa tietyllä tavalla ja miksi olen antanut kohdella itseäni huonosti. Itsetuntemus ja luottamus elämään on vahvistunut. Rakkaus itseä kohtaan on kasvanut ja ymmärrys ja tietoisuus siitä, millaisen kumppanin haluan. Vähempään en enää tyydy. Rohkeus on lisääntynyt."

 

Mervi L.

"Pitkään toivomani asiat ovat valmennuksen aikana muuttuneet todeksi."

 

Aino L.

"Ilman valmennusta en varmastikaan olisi näin varma itsestäni ja en osaisi huomata tiettyjä piirteitä. Tästä on saanut paljon eväitä vastaisuuden varalle."

 

Nainen, 55+

"Mia on valmentajana loistava. Lämminhenkinen ja myötäelävä. Koin, ettei tämä ole vain valmennus, vaan myös oikeasti välittämistä ja halua auttaa. Sinulla on iso sydän."

 

"Opin jokaisesta valmennusaskeleesta uutta ja havahduin asioihin joita olin tuntenut, mutta en ollut osannut sanoittaa. Pystyin päästämään vanhoista asioista irti lopullisesti."

 

–Vaikean eron läpikäynyt nainen

Haluatko lisää tietoa Rakkausvalmennuksesta?

Rakkausvalmennus toteutetaan vain 2 kertaa vuodessa.

Mukaan mahtuu kerrallaan vain rajattu määrä, joten jättämällä yhteystietosi, saat ensimmäisten joukossa tiedon, kun seuraava ryhmä on aloittamassa. 


Sähköpostiosoitettasi ei jaeta eteenpäin ja sinuun ollaan yhteydessä.