Takertuuko mielesi negatiivisiin ajatuksiin?
Syy ei ole sinussa. Aivosi on rakennettu huomaamaan uhkat ensin.
Opi ohjelmoimaan aivosi uudelleen ja vapaudu negatiivisuudesta.
Silloin saat elämässäsi helpommin sen, minkä haluat manifestoida todeksi.
Mieli on muokattavissa – niin myös tulevaisuutesi.
TÄSTÄ MUKAAN KURSSILLE!
Reagoitko herkästi yllättäviin tilanteisiin ja asioihin, joita et voi kontrolloida?
Voi tuntua turhauttavalta, kun päättäväisestä asenteesta ja positiivisista voimalauseista huolimatta mieli tuntuu edelleen antavan aivan liian suuren vallan arjessa tapahtuville yllättäville käänteille.
Odottamattomia käänteitä tulee kuitenkin olemaan aina – niihin et voi vaikuttaa.
Ydin ei olekaan itse tilanteissa, vaan siinä, että juuri noissa hetkissä aivojen luontainen negatiivisuusharha aktivoituu voimakkaimmin ja ottaa huomaamatta vallan.
Se voi näkyä arjessa esimerkiksi seuraavilla tavoilla:
-
Saat viestin, jossa on yksi epäselvä sana ja mielesi olettaa heti pahinta.
-
Työpäivä ei ala odotetusti ja sinusta tuntuu kuin koko päivä olisi menetetty.
-
Ystävällesi tulee este ja hän peruu suunnitelmat – sinusta tuntuu, että koko viikonloppu on pilalla.
-
Olet täynnä hyvää fiilistä ja yksi pieni sattumus saa olosi romahtamaan.
-
Ikävä kohtaaminen saa sinut unohtamaan päivän aikana koetut kaikki muut onnistumiset.
- Saat yllättävän laskun ja mieli unohtaa tulevan illan mukavat suunnitelmat jääden murehtimaan laskua.
Toisin kuin ehkä luulet, tämä ei liity herkkyyteen tai ole merkki siitä, että sinussa olisi jotain vialla.
Negatiivisuusharha on nimittäin aivojen tehdasasetus.
Se paitsi huonontaa huomaamatta elämänlaatua, on esteenä myös positiivisten asioiden manifestoinnille.
Mutta entä jos voisit vaikuttaa siihen, mihin mielesi tarttuu?
Totuus on, että sinä voit ohjelmoida aivosi uudelleen.
Ohjelmoi Aivosi – Nujerra Negatiivisuus™ on useilla selkeillä esimerkeillä ja täysin uniikilla menetelmällä varustettu kurssi, joka antaa sinulle käytännön keinot vaikuttaa siihen, miten mielesi reagoi, kun päivässäsi tapahtuu odottamattomia käänteitä.
Näin et enää tunne olevasi ulkoisten olosuhteiden armoilla.
Sen sijaan alat toimia "oikealla taajuudella" eli omasta sisäisestä rauhasta ja luottamuksesta käsin — ja juuri silloin manifestointi oikeasti toimii!
Nujerra Negatiivisuus™ -verkkokurssi joulukuun etuhinta -47%
77€
Norm. 147€ (sis. alv. 25,5%)
ALOITA KURSSI TÄSTÄ!
Kurssin
kehittäjä & valmentajasi
Hei! Olen Mia.
Olen elävä esimerkki siitä, miten elämä voi muuttua täysin, kun päättää pysähtyä omien malliensa äärelle ja ohjelmoida alitajuntaansa uusiksi.
Köyhän perheen kasvattina leipäjonot ja sosiaalituet tulivat itselleni jo varhain tutuiksi samalla kun alkoholi väritti lapsuuteni synkillä sävyillään.
Kävin läpi vuosien koulukiusaamisen, ja kohtasin aikuisiän parisuhteissani niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa, narsismia ja pettämistä.
Tähän voisi lisätä vielä monia muita vastoinkäymisiä vakavan uupumuksen ja muiden mutkien muodossa.
Ei siis varmaankaan yllätä, kun kerron, että olin pitkään murehtimisen mestari ja taipuvainen ajautumaan negatiivisuuden raiteille pienissäkin arjen takaiskuissa.
Vaikka kuinka yritin pinnistellä ja ponnistella kohti sitä "kuuluisaa positiivista elämänasennetta" haastavissakin tilanteissa ja muuttaa suuntaa...
...ajauduin silti aina helposti negatiiviseen ajatuskierteeseen ja olin mestari kehittelemään kauhuskenaarioita siitä, mikä kaikki voisi mennä pieleen.
Tällainen ajatusmaailma ohjasi minua vuosia.
Ja se teki elämästä entistä raskaampaa.
Sitten aloin perehtyä manifestointiin sekä aivojen toimintaan tarkemmin.
Tulin kehittäneeksi omien vastoinkäymisten keskellä lähes vahingossa menetelmän, joka on ollut merkittävä tekijä oman manifestointini onnistumisessa, kun olen halunnut neutralisoida negatiivisia tunteita.
Jaettuani samaisen menetelmän kursseillani, aloin saada siitä palautetta:
"NNK-menetelmä oli uutta ja ihan huippu!"
Sen noustua manifestoinnin kurssillani todella suosituksi, päätin vastata toiveisiin ja luoda erillisen kurssikokonaisuuden sen ympärille.
Jotta sinäkin voisit ottaa nämä menetelmät avuksi negatiivisuuden nujertamisessa – ja onnistua manifestoinnissasi huomattavasti helpommin!
"Se on kumma, mitä kaikkea alitajunta saa aikaan! Onneksi löysin rohkeuden lähteä tähän mukaan."
– Pauliina H.
"Mun suuri elämänmuutos on syventynyt Mian avulla. Olen niin kiitollinen ja onnellinen, kun lähdin tähänkin mukaan."
– Riia L.
"Pistin elämän ihan kunnolla uusiksi. Mian kurssin lisäksi otin Marja Kihlströmin S-haasteen ja Harri Gustafsbergin kurssin. Ja muutos on järkyttävä!"
– Jaana J.
"Toivottavasti tiedät miten paljon tästä valmennuksesta on ollut mulle hyötyä ja miten se on avannut mun silmiä.
Olen elävä esimerkki siitä, että sun valmennus toimii!"
– Niina P.
"Kiitos Mia kaikesta, mitä olet tehnyt."
– Heidi M.
"Odotukset ylittyivät sen suhteen, kuinka nopeasti asiat edistyivät.
Mia sinä olet selkeä kaikessa ulosannissasi ja teet tätä sydämelläsi ja se kyllä huokuu kaikesta. "
– Tuija S.
Negatiivisuusharha sabotoi manifestointia, koska...
❌ Se kääntää fokuksesi siihen, mitä et halua.
Negatiivisuusharha pitää sinut sidottuna jopa olemattomiin ongelmiin ja estää sinua etenemästä kohti haluamaasi muutosta.
❌ Se laskee energiaasi.
Oikea tunnetila (eli "taajuus") on manifestoinnin moottori. Jos mielessäsi myllertää negatiivisia ajatuksia, et mitenkään voi saada sitä positiivista, mitä yrität manifestoida.
❌ Se sulkee mahdollisuuksia ja aiheuttaa turhia esteitä.
Manifestoinnissa onnistuakseen mielen on oltava avoin mahdollisuuksille. Negatiivisuusharha sulkee niiltä ovet ja saa mielesi katsomaan toiseen suuntaan, kun niitä olisi tarjolla.
❌ Se vie sinua täysin väärään suuntaan.
Jos jäät negatiivisuusharhan armoille ja annat sille huomaamattasi elämässäsi liikaa valtaa, etenet täysin päinvastaiseen suuntaan haluamastasi unelmasta.
Kurssin jälkeen palaudut nopeammin takaisin tasapainoon.
"Kurssi on antanut mulle paljon!!! Viimeksi tänä aamuna meinasi mennä yhden viestin lukemisen jälkeen tosi pahasti negatiivisuuden puolelle... aikani masentelin mutta sitten kuulin sun äänen päässä että kannattaa mahdollisimman nopeasti siirtyä sieltä negatiivisesta edes neutraaliin tunnetilaan. Se ei käynyt hetkessä, mutta kuitenkin ehkä 10 minuutissa!"
– Saara
"On ollut ihanaa huomata, että nykyään saan eri tavalla katkaistua kierteen, enkä enää jää negatiiviseen tunteeseen kiinni tai vatvomaan asioita! On tää kyllä huikeeta."
– Marjo
"Aikaisemmin aina ajattelin negatiivisesti kaikesta, ei se kuitenkaan onnistu jne. Nyt olen onnistunut nopeammin kääntämään ajatukseni positiivisempaan suuntaan ja saanut luottamusta takaisin."
– Susanna
"NNK-menetelmä oli uutta ja ihan huippu!"
– Pirjo
"Oon käyttänyt tuota sun NNK-menetelmää ja hitsi se toimii!"
– Valmennusasiakas
Näin kurssi auttaa sinua ja
edistää manifestointiasi:
✅ Opit ohjaamaan mieltäsi ja valitsemaan toimintaa tukevan ajatuksen, vaikka ympärillä tapahtuisi mitä.
Tämä saa aikaan sen, että manifestointisi pysyy vakaalla pohjalla myös odottamattomissa tilanteissa, joita arki heittää eteen väistämättä.
✅ Katkaiset negatiivisen ajatuskehän ennen kuin se vie sinut mukanaan.
Tämä pitää sinut oikealla taajuudella ja omassa voimassasi, mikä helpottaa niin manifestointia kuin elämää itsessään.
✅ Vaihdat automaattiset uhkaskenaariot ajatuksiin, jotka oikeasti tukevat sinua.
Tämä saa sinut etenemään vauhdikkaammin kohti haluamaasi määränpäätä ja suuntaamaan huomion takaisin siihen, mikä oikeasti edistää hyvinvointiasi ja unelmiasi.
✅ Manifestointisi muuttuu selkeämmäksi, toimivammaksi ja helpommaksi!
Tämä näkyy tietysti siten, että huomaat tuloksia nopeammin ja elät haluamaasi elämää!
Jos haluat oppia hallitsemaan mieltäsi, tämä kurssi on sinulle ⬇️
Nujerra Negatiivisuus™ -verkkokurssi nyt joulukuun erikoisetuna -47%
77€
(norm. 147€, sis. alv. 25,5%)
Kurssi sisältää 5 osiota videoineen, joihin saat rajattomat katselukerrat yhdeksi vuodeksi!
Tunnukset toimitetaan heti sähköpostiisi, joten pääset aloittamaan jo tänään!
Klikkaa alta ja valitse kassalla maksutapa – käytössäsi myös lasku tai osamaksu.
Kurssin sisältö kokonaisuudessaan:
5 moduulia, jossa opit kaiken sen, mitä tarvitset negatiivisuuden nujertamiseen – jotta pysyt manifestoinnissa oikealla taajuudella ja onnistut!
✨ Osa 1: Mikä on aivojen negatiivisuusharha ja miten se näkyy elämässäsi ✨
Kurssin ensimmäisessä osiossa perehdymme aivojen negatiivisuusharhaan ja käymme läpi, miten se näkyy sinunkin arkielämässäsi. Saatat yllättyä miten monenlaisissa tilanteissa se kaappaa salakavalasti mukaansa!
Tämän videon katsottuasi ymmärrät ajattelumaailmaasi paremmin ja tiedät, mikä johtuu aivojen negatiivisuusharhasta.
✨ Osa 2: Arjen eri tilanteissa toimiminen✨
Tässä kattavassa puolen tunnin osiossa alamme käydä läpi erilaisia keinoja negatiivisuudesta irtautumiseen.
Opit miten toimia eri tilanteissa, kun kohtaat erilaisia arjen sattumuksia ja mitä tehdä, kun negatiivisuusharha uhkaa ottaa niissä valtaa.
Irtautumisprosessi voi alkaa!
✨ Osa 3: Ainutlaatuinen NNK-menetelmä ✨
Tässä osiossa saat käsiisi ainutkertaisen NNK-menetelmän!
Suosituksi kohonnut NNK-menetelmä on auttanut jo monia. Syy sen toimivuuteen löytyy tieteellisistä tutkimuksista ja sinäkin voit opettaa sen aivoillesi uudeksi automaatioksi.
Tämän videon jälkeen sinulla on käytössä työkalu, jolla osaat neutralisoida negatiivisen ajatuskehän. Tätä menetelmää et löydä mistään muualta!
✨ Osa 4: Aivojen uudelleenohjelmointi ✨
Tässä osiossa käymme läpi 3 ensisijaisen tärkeää asiaa aivojen uudelleenohjelmoinnissa.
Kaikki kurssilla oppimasi menetelmät vaativat videolla toistettuja asioita, jotta menetelmät iskostuvat osaksi aivojasi ja niistä tulee "uusi normaali".
Tämän osion jälkeen tiedät mihin kiinnittää huomiota, jotta saat aivosi ohjelmoitua uudelleen!
✨ Osa 5: Kaikki menetelmät paketissa ✨
Viimeisessä osiossa saat tiivistetyt toimintasuunnitelmat kaikkien kurssilla opittujen menetelmien osalta.
Uudet työkalut ovat nyt käytössäsi eikä negatiivisuus saa sinusta enää samanlaista otetta!
Miten tämä kurssi liittyy manifestointiin?
Onko kurssin sisältö täysin uutta?
Mitä jos osaan jo manifestoida, tarvitsenko tätä?
Miksi minun kannattaisi hankkia tämä kurssi?
Kauanko minulla on aikaa käydä kurssi?
Annatko kurssille takuun?
Ohjelmoi Aivosi – Nujerra Negatiivisuus™ -verkkokurssi joulukuun erikoisetu -47%
77€
Norm. 147€ (sis. alv. 25,5%)
TÄSTÄ MUKAAN!